Apua ongelma­puihin ja puiden ongelmiin!
Arboristi | Puulanssi

OTA YHTEYTTÄ
Tervehdys!

Toimittuani metsäkoneenkuljettajana talousmetsiä hoitaen yli kymmenen vuotta, halusin laajentaa ammatillista osaamistani puiden parissa rakennettuun ympäristöön ja samalla vaihtaa istumatyö fyysiseen tekemiseen. Jotta työskentely olisi turvallista tekijälle sekä ympäristölle ja tehtävät toimenpiteet eivät aiheuttaisi puille tarpeetonta vahinkoa, kouluttauduin kaksivuotisessa koulutuksessa puidenhoitajaksi eli arboristiksi ja valmistuin 2016. 


Pihapiireissä, kadunvarsilla ja asuinympäristöissä maisemaa parantamassa ja viihtyisyyttä tuomassa, kasvaa puita niin yksittäin, kuin puistomaisesti metsänä. Jotta asuinympäristösi säilyy viihtyisänä ja turvallisena puiden osalta, oikea-aikaiset hoitotoimet ovat tärkeässä osassa. 


Sivuiltani löydät tarpeellista tietoa sekä palvelukuvauksia. Ottamalla yhteyttä, tulen tekemään maksuttoman arviokäynnin, sekä annan hinta-arvion toimenpiteistä. Työt suoritetaan avaimetkäteen periaatteella tai vain niiltä osin mitä tarpeenne vaatii.


Yksityistaloudet ovat oikeutettuja kotitalousvähennykseen. 


Yritykseni tukikohta sijaitsee Huittisten Vampulassa. Pääosin toimin seuraavilla paikkakunnilla: Huittinen, Kokemäki, Harjavalta, Säkylä, Yläne, Oripää, Loimaa, Punkalaidun, Sastamala, mutta myös kauempana tarvittaessa.



Tuomas Helenius

Arboristi

OTA YHTEYTTÄ
Share by: